Kalinka on oikein mukava alpakka. Se viihtyy enimmäkseen ihan vain omissa oloissaan. Kalinkka haluaa rauhaa eikä oikein välitä kävelylle lähtemisestä tai agilitystä. Koko lauman ehdoton pomo.
Alpakka-agilityn Suomenmestari. Kreetta on voittanut tähän mennessä kaikki agility kisat joihin on osallistunut. Se todella tykkää hyppiä esteitä, tehdä temppuja sekä esiintyä. Sitä ei häiritse yleisöstä kuuluva meteli tai mikään muukaan. Kreetta on aina mukana kun olemme esiintymässä, siltä yleisö saa joka kerta hienon esityksen. Luonteeltaan Kreetta on ystävällinen, mutta osaa kyllä näyttää mielipiteensä. Porkkanat ovat suurta herkkua. Ja ne katoavat taskusta äkkiä kun Kreetan kanssa on tekemisissä.
Mili on pienestä pitäen ollut aika vekkuli poika ja todella utelias. Aina katselemassa ja tutkailemassa uusia asioita. Viime agility kisoissa sijoitus oli 3 ja ne olivat Milin ensimmäiset kisat. Hieno agilityn harrastaja siis syntymässä. Äitiinsä tullut.
Milka ei niinkään viihdy ihmisten seurassa vaan haluaa mielummin tutkailla kauempaa kaikkea mitä tapahtuu. Muuten mukava luontoinen alpakka neiti.
Nurmelan Tinka
Syntymäaika: 31.07.2008 Kutsumanimi: Tinka Rotu: Huacaya Sukupuoli: Emä
Laumamme ilopilleri. Hyvin utelias, pikku alpakka. Aina pitää olla katselemassa joka paikassa ensimmäisenä. Kaikki asiat kiinnostaa. Tykkää lähteä lenkille ja agilityäkin ollaan jo kokeiltu ja hyvin meni.
Tuleva Agility harrastaja. Tintti on oppinut jo hyvin agilityä äitinsä opastuksella. Tintti on oikein ihmis ystävällinen, eikä pelkää ihmisiä. Oikein lasten alpakka. Tintti onkin siksi ollut mukana jo monessa paikassa esiintymässä.